Laadunhallinta
Turun yliopiston laatujärjestelmä
Turun yliopistoon vakiinnutetaan perinteisten laadunvarmistusmekanismien rinnalle kattava laadunhallinnan järjestelmä. Yliopiston laadunhallinnan tavoitteena on mm. tukea strategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista, ohjata toimintaa reaaliaikaiseen seuranta- ja arviointitiedon avulla, kehittää toimintaprosessien laatua ja tehdä näkyväksi yliopiston keskeiset toimintaperiaatteet. Laadunhallinnan välineenä toimii laatujärjestelmä, jonka keskeiset periaatteet esitetään rehtorin hyväksymässä yliopiston laatukäsikirjassa ja sen liitteissä. Laatukäsikirjaa täydentävät yksiköiden toimintakäsikirjat ja yliopiston toiminnanohjausprosessiin liittyvä materiaali.
Laadunhallinta on osa yliopiston normaalia toimintaa. Yliopiston laatutyöstä vastaa rehtori. Tiedekunnassa laatutyötä johtaa dekaani ja laitoksissa laitoksen johtaja, joiden alaisuudessa toimivat laatutyön ohjausryhmät. Laatutyön käytännön toimeenpanosta yksiköissä vastaavat laatuyhdyshenkilöt. Yliopiston laadunhallintajärjestelmän seurantaryhmä tukee laatutyön toimeenpanoa, seuraa laatutyön toteutumista ja tekee ehdotuksia laatutoiminnan kehittämistä koskevista suosituksista.
Laatutyön organisoinnista on lisätietoa yliopiston laadunhallinnan www-sivuilla ja intranetin (eWert) laatutyösivulla. Yksiköiden toimintakäsikirjat ovat tallennettuina yliopiston WorkMates-ympäristöön.
Laatujärjestelmän rakentamisen taustalla on Bolognan prosessin edellyttämä yleinen korkeakoulutuksen laadunvarmistus. Yliopiston laatujärjestelmä rakennetaan opetusministeriön ja Korkeakoulujen arviointineuvoston ohjeiden mukaiseksi ja sitä seurataan sisäisten ja ulkoisten auditointien avulla.
Laatutyö Matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laatutyön projektiryhmä
| Biologian laitos | |||
| Biokemian ja elintarvikekemian laitos | Marika Silvennoinen | marika.silvennoinen[at]utu.fi | |
| Fysiikan ja tähtitieteen laitos | Iiro Vilja | iiro.vilja[at]utu.fi | |
| Maantieteen ja geologian laitos | Timo J. Saarinen | timo.juhani.saarinen[at]utu.fi | |
| Informaatioteknologian laitos | Tapio Salakoski | tapio.salakoski[at]utu.fi | |
| Kemian laitos | Jorma Arpalahti | jorma.arpalahti[at]utu.fi | |
| Maantieteen ja geologian laitos | Annukka Malmsten | annukka.malmsten[at]utu.fi | |
| Matematiikan laitos | Lasse Forss | lasse.forss[at]utu.fi | |
| Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta | Merja Fehlig | merja.fehlig[at]utu.fi | |
| Opiskelijajäsen | Tuomo Liljenbäck | tuomo.liljenback[at]utu.fi |
Tiedekunnan kanslian laaturyhmä
| dekaani | Reijo Lahti | reijo.lahti[at]utu.fi | |
| hallintopäällikkö | Merja Fehlig | merja.fehlg@utu.fi | |
| opintopäällikkö | Tiina Mäkynen | tiina.makynen[at]utu.fi | |
| koordinaattori | Hanna Tranberg | hanna.tranberg[at]utu.fi |
Laatutyön ohjausryhmä
Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laatutyön ohjausryhmä koostuu laitosten johtajista, dekaanista ja hallintopäälliköstä.
Palautetta tiedekunnan laatutyöstä tai muusta toiminnasta voi antaa palautelomakkeella.